maanantai 5. lokakuuta 2009

Kallion II nyt valmis

Kallioon tuli niin paljon uusia panoraamoja ja kuvia, että Kallion piti jakaa kahteen osaan. Vanhempi osa on enemmän länsipuolelta ja nyt tämä uusi itäpuolelta. Alueet sisältävät Sörnäisten rannan ja koillisesta Kinoporin ja Vallilan.

Panoraamaohjelmaksi on valittu uusi ohjelma. Vanha iSeemedian päivitys osoittautui niin hankalaksi, etten useiden yrityskertojen jälkeen enää ollut lainkaan suopea ohjelmaa kohtaan. Uudeksi ohjelmaksi valikoitui PanoramaStudio, jossa stitchaus ja panoraamojen käsittely internet esitystä varten on entistä helpompaa. Toisaalta Adobe on myöskin kehittänyt panoraamojen merge ohjelmansa melkoisen pystyväksi.

PanoraamaStudion kotisivu on http://www.tshsoft.com/en/index.

Koneiden kehittymisen myötä oli mahdollista myös hieman parantaa kuvien laatua. Kuviin voi nyt zoomata entistä syvemmälle sisään.

Vielä ei ollut kuitenkaan se kohta milloin siirryttäisiin koko ruudun kokoisiin panoraamoihin. Sivujen lähtökohta suuruus on edelleen xga eli 1024x768 kuvaruutukoko. Tämä pitää peruskuvan koon vieläkin melko pienenä.

Karttojen esitystä olen niinikään hieman parantanut. Kartat on asetettu pohjois-etelä suuntaan. Nyt olen kuitenkin laatinut kuvakohtaisista kartoista yhteisiä useammalle kuvalle. Pohjana oleva kartta pysyy samana kun kuvakulmat vaihtavat paikkaansa.

Olen myös hieman uudistanut kauttaaltaan sitä, että varsinaisiin panoraamoihin pääsisi nopeammin käsiksi. Aula-sivulla on pikalinkit ja isompia karttoja on kehitetty.