maanantai 21. tammikuuta 2008

Karttakuvien ilmansuunnat

>Signe Branderin kuvat ja sivusto ovat tosi hienoja.
>Yks pikku juttu haittasi ainakin minun suuntavaistoa.
>Kuvaussuuntaa osoittava pikkukuva ei ole havainnollinen.
>Karttapohjoisen pitäisi mielestäni aina olla ylöspäin,
>muuten kuvaussuunnan havainnointi menee ainakin mulla ihan pieleen.
>Eli kartta aina samaan suuntaa ja sektorin suunta muuttuu
.

Aineisto on tuotu sivuille mahdollisimman tarkkaan niinkuin se on Signe Branderin originaaleissa. Kuvat on sävytetty samanlailla kuin Brander on sävyttänyt. Passe port tout eli taustakartongista on otettu esityksen pohjaväri. Kartat on skannattu originaaleista siinä asennossa kuin ne niissä ovat.

Kyllä kuvaussuuntien asettamista kartalle kuvailemallasi tavalla harkittiin, mutta silloin ne olisi pitänyt piirtää uudestaan. Parhaiten kartta olisi toiminut jos kiilan juuri eli kuvauspiste ja kartta pysyisivät paikoillaan, kuvaussuunta vain olisi kääntynyt oikeaan suuntaan. Tämä vaatisi yhden ja saman karttanäkymän ja siihen lisättäisiin kuvaussuuntaa osoittavat kiilat. Kartat on alunperin piirretty eri aikoina ja eivät ole yhteismitallisia. Voisi tietysti harkita karttojen kääntämistä pohjois-etelä suuntaisesti, mutta silloinkin katujen nimet kääntyisivät miten sattuu.

Pikkukartasta hiirennäpäytyksellä pääsee isoon aluekartttaa, jossa esim. Töölössä otettujen panoraamojen suunnat on näytetty. Ihan jokaista kuvakulmakiilaan ei ole piirretty, mutta siitä näkee mihin suuntaa panoraama osoittaa. Töölön aluekartassa on vielä lisäksi mahdollisuus lisätä kartan päälle vähän myöhäisempi katukartta.

Kuvaukset Tuomiokirkon tornista

>En ollutkaan selvillä, että Signe Branderkin on käynyt kuvaamassa sieltä. Miltähän >korkeudelta lienee kuvannut

Keskustornissa on kaksi kerrosta. Minun arvioini mukaan Brander kuvasi ylemmältä tasolta, jolloin sivutornit eivät estä näkyvyyttä niin paljon. Nykyään tuo toinen kerros on rakennettu täyteen ilmastointilaitteita ja osa ikkunoistakin on varattu ilmanottoaukoille. Ainoa mahdollisuus on kuvat alemmalta tasolta, mutta silloin todellakin sivutornit ovat kuvauksen tiellä.

Olen itse ollut tornisssa kuvaamassa täyspanoraamaa vuoden 2000 kunniaksi. Vaikeuksia oli paljon. Kuvaus kesti monta viikkoa. Joskus sää oli hyvä aamupäivällä, mutta ei iltapäivällä. Ja päinvastoin. Halusin, että aurinko valaisee kaiken sopivasti. Panoraamakuva ei olekaan siinä mielessä oikea valokuva. Paitsi jos pystyy kuvaamaan kaiken yhdellä kertaa, kuten joissakin panoraamakameroissa pystyy tekemään. Halusin kuitenkin seurata Signe Branderin mahdollisuuksia.

Koosteen tekeminen osottautui myös vaikeaksi. Mutta niin se oli myös Branderin kuvien kohdalla. Kuten kyseisillä sivuilla kerron, että Branderin aikoihin ei ollut tietoakaan panoraamaohjelmien stich-mahdollisuudesta. Tämän takia jätin kuviin isojakin marginaalialueita. Joskus yksityiskohdat näkyvät kahteen kertaan. Joskus katvealueita on paikattu muilla Branderin kuvilla.

Kaiken kaikkiaan olen Branderin panoraamoissa pyrkinyt esittämään sen mikä on mahdollista, enkä teknillisesti täydelliseen panoraamaan. Minusta Branderin työssä merkittävää on järjestelmällisyys, uupumattomuus, kokonaisvaltainen näkemys ja ennenkaikkea hyvä suhtautuminen paikalle sattuneisiin ihmisiin ja heidän väliin hyvinkin arkisiin puuhiin.

Tekstit leikkautuvat

>Tervehdys.
>Koetan katsella Signe Branderin verkkonäyttelyä ja olen nyt
>esittelytekstiruuduissa. Niissähän on iso kuva keskellä, teksipalstat
>kahden puolen ja pikkukuvia alhaalla. Tekstipalstat ilmeisesti
>leikkautuvat poikki kesken kaiken.
>Esim. tässä osoitteessa (muissa myös):
>http://www.hel2.fi/kaumuseo/panoraamat/yhteiset/muinaismuistolautakunta.html


Sivut on tehty skaalautuvina ja vähimmäiskokoon 1024x768.
Pienemmässä koossa katsottuna sivut menevät kasaan.
Pitääpä tutkia voiko skaalauksen ottaa pois. Luultavasti ei, koska niiden pitää skaalautua myös yli tuon minimikoon. Tällöin esim. vielä suuremmilla monitoreilla näkymä skaalautuu täyteen kokoonsa, jolloin mm. kaikki skrollauspalkit häviävät.

Siis ohjauspanelista näytön resolutio pitää panna vähintään tuohon 1024x768 kokoon.