perjantai 8. elokuuta 2008

Työväentalon tornista, Hakaniemen tori ja Siltavuorelta

Kesälomien aikana on mahdollisuus työskennellä rauhassa kun muut ovat poissa. Sain laajennettua Kallion ja Kruununhaan esittelyä:


  • HTY:n talon tornista otettu panoraama
  • Eläintarhan rantaa
  • Hakanemen tori ja Hakaniemen ranta
  • toria Siltavuoren kalliolta nähtynä (Kruununhaan puolella)
  • Kirkkokadun tienoota

Tällä kertaa varsinainen uutuus on uusi tekniikka kehyksien (frames) sijaan. Olin kokeillut iframea jo aiemminkin, mutta silloin maailmassa ne eivät toimineet kaikissa selainmalleissa. Nykyään on toisin. Iframe on kelluva ikkuna tai aukko sivulla. Alaosan kuvanauhat saa sopivasti näkyviin ja ennenkaikkea niiden sisällön voi muuttaa yhdestä paikasta. Näin oli frame-käytännössäkin, mutta siinä tarvittiin yksi ylimääräinen tiedosto, jossa määritellään kehyksien koot ja sijainnit. Nyt tiedostojen määrä väheneen kun iframe määritellään pääikkunassa. Näkymän ei pitäisi mennä kasaan kuten kehyksiä käytettäessä. Alemmat framet nousivat ylempien päälle kun selainmessa ei ollut kylliksi tilaa. Nyt sivu pysyy oikean muotoisena ja pituisena, näkymä täytyy vain skrollata sivupalkista alaspäin. Samoin kuvanauhat skrollaantuvat sivusuunnassa kun selainlevys on kapea.


Navigoinnissa rullaavat panoraamat on tuotu aiempaa nopeammin näkyviin tuleviksi. Tätä katselutapaa tukevat uudet kartat klikattavine hotspotteineen. Alkusivuilla navigoidaankin karttojen perusteella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti